Kohti (uutta) elämää

Päivän miete:

Kehosi on perimmäinen vertauskuva elämästäsi, olemassaolosi ilmaus. Se on oma raamattusi, oma sanakirjasi, oman elämäsi tarina (Gabrielle Roth).

Elokuun alkupuolella työpaikallani repäistiin taas uusi laihdutuskisa käyntiin, Fat Camp 2. Ensimmäinen kilpailu pidettiin vuosi sitten, ja se päättyi marraskuun lopussa monien kilpailijoiden osalta hienoon menestykseen. Voittajan painonpudotus oli yli 12 % lähtöpainosta.

Valitettavasti paino ei ole pysynyt kuosissaan juuri kellään, ja nyt on siis uusi kamppailu lähtenyt käyntiin. Kilpailun alkamisesta on jo kulunut useita viikkoja, mutta oma kilvoitteluni ei ole startannut toivomallani tavalla. Joku asia hiertää.

Noin viikon ajan olen nyt miettinyt paastoamista. Paastosin edellisen kerran talvella 1991, kun minun piti mahtua vartaloa nuolevaan hääpukuuni. Toisin sanoen silloinkin motivaationi oli painon pikainen pudotus. En kehtaa mainita silloista painoani, sillä painin todellisessa höyhensarjassa nykyiseen painooni verrattuna. En ole nytkään varsinaisesti ylipainoinen, mutta pelkään, että tätä vauhtia paino menee pian yli sallitun rajan. Siksi täytyy tehdä jotakin.

Toivon pysyvää muutosta ruokailutapoihini. Olen aina syönyt varsin terveellisesti, mutta silti viime aikoina paino on lähtenyt nousemaan, mistä poden lähes päivittäin ilkeää syyllisyyttä ja moraalista krapulaa. Pahimmat viholliseni ovat herkulliset juustot ja punaviini sekä suklaa. Paheeni kuulostavat kuitenkin melkoisen vaatimattomilta, vai mitä? En edes pidä hampurilaisista, pitsoista, perunalastuista tai limsoista. Selitys taitaa löytyä siitä, että kesällä tuli viisikymppiä täyteen,eikä tuollainen upea saavutus tule ilman pieniä sivuvaikutuksia. Paino ei enää vain pysy kurissa entisin konstein.

Lisäksi minulla on usein muutenkin turpea ja pönäkkä olo, mikä johtuu varmaan liiasta nesteestä kehossa. Karppaus on auttanut siihen, mutta haluan nyt kokeilla paastoamista, josko saisin vähennettyä juustojen ja muiden rasvaisten herkkujen syöntiä, punaviinin lipittämistä ja suklaalla mässäilyä. (Suklaahan ei edes kuulu karppaukseen!) En missään nimessä halua kieltää itseltäni ihanaa elämää, mutta kokemuksesta tiedän, että paasto voi kyllä olla osa sitä.

Siinä sitten tuli niitä perusteluja. Suunnittelin pitäväni salaista päiväkirjaa paastokokemuksestani, mutta päätin jakaa sen kuitenkin myös muille, joita paastoaminen saattaa kiinnostaa. Ehkä joku saa blogistani pontta paaston aloitukseen tai sitten hyvät syyt olla koskaan paastoamatta. En itsekään tiedä, mitä tästä tulee, mutta aika näyttäköön.

Suunnitelmani on seuraava:

Valmistaudun paastoon pitkän kaavan kautta. Olen kerrannut paastoamisen filosofiaa ja käytäntöä kahdesta kirjasta, joista opettelin paastoamisen alkeita aiemmilla kerroillani 1980- ja 1990-luvuilla. Ne ovat Marikka Brunilan ja Helena Mäkelän "Iloa ja terveyttä paastosta" sekä Teo Snellmanin "Parantava paasto". Molemmat ovat hyviä perusteoksia, mutta erityisesti Brunilan ja Mäkelän kirja toimii erittäin hyvänä käytännön ohjeena. Uudempaa kirjallisuutta on varmasti saatavilla, ja mahdollisesti tutustun siihen myöhemmin.

Pitkä kaava tarkoittaa sitä, että annan mielelleni ja keholleni aikaa totutella paastoamiseen aina perjantaihin 14. syyskuuta saakka. Paasto alkaa siis tuona perjantaina. Hyvissä ajoin ennen ensimmäistä paastopäivää minun pitäisi olla luopunut kahvista ja teestä, maitotuotteista ja sokerista - punaviinistä nyt puhumattakaan. Olen varma, että kahvi tuottaa ongelmia, muut herkut eivät niinkään.

Paasto jatkuu taiteen sääntöjen mukaan: Aluksi teen tukevan suolentyhjennyksen Glauber-suolalla ja jatkan siitä päivittäisillä suolihuuhteluilla. Paastojuomani koostuvat vihannes- ja hedelmämehuista, vedestä ja yrttiteestä. En ole määritellyt paaston kestoa etukäteen, mutta viikkoa pidän miniminä. Jos tuntuu hyvältä, jatkan pitempään.

Paastoblogin kirjoittamisella toivon myös saavani ryhtiä koitokseeni. Tiedän, ettei paastoaminen ole mikään piece of cake (sananmukaisesti), mutta ehkä avautuminen siitä näin julkisesti helpottaa.